
Fretti on näätäeläin jota käytettiin alunperin metsästyksessä ajamaan pieniä saaliseläimiä koloistaan. Ja taisipa Helsingin kaupunki ainakin suunnitella frettiä avuksi city-kani ongelmaan.
Nykyään fretti on jatkuvasti lisännyt suosiotaan lemmikkinä. Se on rauhallinen mutta silti leikkisä kaveri. Päivät fretti yleensä nukkuu, mutta iltaisin se piristyy leikkimään.
Fretti painaa noin kilon, suuri uros fretti jopa kaksikin kiloa. Fretti elää jopa 10-vuotiaaksi.
Fretin voi hankkia yksin, mutta se viihtyy hyvin myös toisten frettien kanssa.
Jos eläinkauppasi ei osaa auttaa sinua fretin hankinnassa, kannattaa etsiä netistä frettien kasvattajia.
Fretti maksaa keskimäärin 200 euroa. Hinta voi vaihdella paljonkin, vertaile!
Lisäksi fretti tarvitsee häkin. Häkki saa olla mahdollisimman suuri. Häkkiin laitetaan juoma- ja ruokakupit, fretin pesäpaikka, ja wc. Lisäksi sitten häkkiin paljon leluja virikkeeksi leikkisälle fretille. Ei kuitenkaan wc paperirullia kuten jyrsijöille, fretti voi tukehtua niihin.